Meistä
MEEKON TARINA
Mottona: ole reilu ja rakenna luottamukselle.
Meeko perustettiin 2016. Matkan varrelle on mahtunut monia ylä- ja alamäkiä. Vaikeudet muuttuivat oppitunneiksi ja epäonnistumiset johtivat lopulta onnistumisiin. Ilman vaihtelevia olosuhteita emme olisi luoneet Meeko sähköpotkulautaa, joka kestää arkipäivän haasteet, on luotettava, ympäristöystävällinen ja hauska kulkuväline.
"Löydämme ratkaisut. Kun maailmassa on ongelmia, joita voimme ratkaista, jatkamme työtämme."
Tarinamme alkoi, kun ahtaat kadut, parkkipaikkojen etsimiseen ja muutenkin jokapäiväistä elämää hidastava autolla liikkuminen alkoi jurppimaan. Markkinoille oli tuolloin tullut ensimmäiset sähköpotkulaudat. Joten päädyttiin tuon uuden asian äärelle, sähköpotkulaudan. Halusimme menemiseen nopeutta ja joustavuutta. Varsinkin liikenne muotoja yhdistelemällä esimerkiksi pyörät ovat harvemmin tervetulleita llinja-autoihin. Metroonkin meno on aika tuskaista paljon kääntymistilaa vaativalla ja muutenkin massiivisella polkupyörällä.
Muutos toi kuitenkin uusia haasteita mukanaan. Törmäsimme kuitenkin tuolloin täysin uuteen ja odottamattomaan ongelmaan: Kaikki markkinoilla olevat sähköpotkulaudat olivat tyylittömiä, huonosti suunniteltuja ja luokattomasti toteutettuja. Toiseksi ne tuntuivat olevan todella hankalia tai jopa mahdottomia ylläpitää tai huoltaa.
Idea oli ja tämä idea pitää vieläkin: ihmiset vaativat ja ansaitsevat jotain parempaa. Tästä tarpeesta perustimme Meekon.
Laatu on jatkuvaa työtä.
Laatu ei ole mikään pikku juttu, eikä sen pitäisi ollakaan.Haluamme olla vastuullinen yritys ja siksi varmistamme, että sähköpotkulautamme pysyvät tien päällä, eivätkä päädy sinulle ongelmaksi ja lopulta kaatopaikan täytteeksi. Toinen asia laadussa mitä harvemmin nostetaan ylös on talouden lian nopea sykli. Totuimme liiaksi heittämään pari kertaa käytetyn paidan pois ja uutta tilalle. Luonto ylikuormitettu, paras tapa vähentää kuormitusta on arvostamalla laatua ja kestävyyttä, Meidän kunniamme ei anna periksi tehdä jotain sinnepäin, me lupaamme jatkuvuutta. Käytämme monissa yhteyksissä #builtolast, #tehtykestämään. Tämä ei varmaan sen kummempia avaamisia vaadi.
Kaikki lähtee siitä, että tiedät missä vaiheessa olet niin hyvässä kuin huonossa.
"Ei ole kiva myöntää olevansa väärässä,
mutta se on tehtävä, jotta voi kasvaa.”
- Samu, Meeko Electric Scootersin perustaja
Nykyiset City ja Pro mallimme ovat vuosien tuotekehityksen, tuhansien testattujen kilometrien sekä asiakkaiden mielipiteiden ja palautteen kuuntelemisen tulos. Meekon alkuvuosina meille oli suuri haaste rakentaa sähköpotkulautaan riittävän vahva taitto-osa. Kehitettyämme lopulta uuden, paremman sähköpotkulaudan, vedimme kaikki vanhat mallimme markkinoilta takaisin ja vaihdoimme niihin uudet 2.0 osat maksutta. Emme siksi, etteivät vanhat osat olisi täysin toimineet, vaan siksi, että olimme luoneet jotain parempaa.
Lue lisää Meeko City ja Meeko Pro sähköpotkulaudoista
Vastuullinen ja kestävä kehitys.
Ilmastonmuutoksen aikakaudella pyrimme pienentämään ympäristövaikutuksiamme, ympäristöpainetta. Tästä voi kukin olla omaa mieltänäsä, mutta sanomattakin selvää, että turhaan ei kannata tuhlata, jos on mahdollisuus pienellä panostuksella tehdä toisin.
Osaavan ja hyvin johdetun tuotannon, ja sähköpotkulautojen pidennetyn elinkaaren avulla haluamme tarjota asiakkaillemme ominaisuuksiltaan ja laadultaan kärkiluokan sähköpotkulaudan.
Vaikka meillä Meekolla onkin huipputiimi, emme olisi mitään ilman kumppaneitamme ja yhteisöämme. Arvostamme ja kiitämme ihmisiä jotka osallistuvat ja jakavat osaamistaan kanssamme. Kunnioitamme yhteisöämme sekä arvostamme ja pyrimme vaalimaan ympäristöä ja luontoa. Osallistumme säännöllisesti ilmaishankkeisiin, yhteishyvän rakentamiseen ja kehittämiseen.
Vuonna 2018 työskentelimme yhdessä Aalto Yliopiston Industrial Design maisteriohjelman kanssa tuottaaksemme innovatiivisia ja helposti saatavilla olevia, ympäristöystävällisiä kulkuneuvoja.
Tutustu portfolioon Meeko & Aalto yliopisto prototyypit: video youtube
Olemme myös monivuotinen kumppani AKK:n järjestämässä MM-rallikilpailussa.
Meeko toimii liikkumavälineenä varikkohenkilöstön käytössä, palkintojen jaossa ja yleisenä kulkupelinä julkisissa tapahtumissa. Sähköpotkulautamme oli käytössä Neste Rally- sekä Kartingin MM-kilpailuissa tapahtumien rakennus- ja purkuvaiheessa sekä hyvin intensiivisessä päivittäisessä käytössä kolmen päivän mittaisissa tapahtumissa.
Parempi huominen, alkaen tänään.
Ajattelutapamme on yksinkertainen "Think Free, Think Green, Think Safe. ." Haluamme vapauttaa asiakkaamme arkipäivän haasteista tuomalla nopeutta ja helppoutta liikkumiseen. Tämän Meeko tarjoaa turvallisessa, vakaassa ja kestävässä paketissa ympäristöä ja uusiutuvia energiamuotoja unohtamatta. Mainittakoon myös, että rakkaudesta tekemiseemme kierrätämme ja uusiokäytämme kaiken mikä vain on mahdollista.
Yksinkertaisesti sanottuna, teemme töitä tehokkaamman tulevaisuuden puolesta.