Litium akun talvisäilytys.
Monessa suhteessa litium eli Li-ion akun turvallisuus rakentuu pitkälti oikeanlaisesta käytöstä.
Tässä blogi kirjoituksessa käydään läpi litium akku, sen talvisäilytys eli sähköpotkulaudan pidempi käyttämättä jättäminen eli seisonta.
Kävimme tätä kirjoitusta ja omaa ymmärrystämme samalla rakentaen läpi useita eri artikkeleita, haastattelimme alalla toimivia osaajia sekä akkutehtaiden edustajia. Sähköpotkulauta ja sen litiumakku tulee aina pitää kuivassa ja lämpimässä tilassa. Yleisesti suositeltavana lämpötilana pidetään 10-20 C.
Tukes (turvallisuus- ja kemikaalivirasto) alleviivaa sivuillaan tärkeän huomion keskittyen tarkemmin ainoastaan akkujen säilytykseen. ”Akkua ei tule jättää kylmään varastoon. Akku ei myöskään kestä liian kuumaa kuten esimerkiksi pannuhuonetta. Kylmyys ja kosteus tai jopa kuumuus ovat litiumakulle haitallisia tekijöitä” ylitarkastaja Jukka Lepistö. Säilytä siis sisällä. Sähköpotkulauta kokonaisuudessa pitää sisällään sähköliittimiä ja muita komponentteja, jotka voivat huomattavasti paremmin kuivassa kuin kosteassa. Ulkona on ajoittain kosteaa, sisällä harvemmin. Sinänsä sisätilassa säilyttäminen on itsestään selvää. Ethän jätä matkapuhelintasikaan talven ja sateen armoille. Yksi selkeä syy on se, että kylmä ja kuuma saattaa aiheuttaa akussa tyhjentymistä, jolloin latauksen astekin muuttuu. Kylmä syö ajoittain akun varsin nopeasti kalkkiviivoille.
litium akku, talvisäilytys ja varastointi
Miten litiumakku tulisi tarkalleen ottaen varastoida talvisäilytyksen tai varastoinnin ajaksi. Tarkoitamme tällä litiumakun seisottamista pidemmäksi ajaksi esimerkiksi juuri talven ajaksi.
Akun lataus tulee pitää 50 % tasolla. Kun pidät huolta tästä asiasta, akku toimii säilytyksenkin jälkeen. Sinun ei tarvitse hankkia uutta akkua, akut ovat aina kalliita. Akku säilyttää hyvin oikein ”varastoituna” käyttöikänsä. Lataus kannattaa tarkistaa aika ajoin säilytyksen aikana. Jos lataus on laskenut alle 50%, lataa akkua, jotta 50% on taas täynnä. Pitkän seisonnan aikana suositellaan akun lataamista ainakin parin kuukauden välein. Laadukas Lionakku on turvallinen ja pitää suhteellisen hyvin lataustasonsa myös ajan kuluessa.
Pidennä litiumakun käyttöikää ja lataa akkua turvallisesti
Latausjärjestys. Pidennät tällä akun elinikää, jos teet asiat oikein.
- kytke laturi sähköpotkulautaasi
- tämän jälkeen kytke laturi vasta seinään.
Päinvastainen järjestys latauksesta pois otettaessa. - irrota laturi seinästä
- tämän jälkeen irrota laturi sähköpotkulaudasta.
Akun lataaminen on eniten riskejä sisältävä vaihe. Suurin osa riskeistä liittyy akun lataamiseen ja lataamisen jälkeiseen muutamaan tuntiin.
Asioita joita on hyvä pitää miellessä akkua ladattaessa.
- Älä ylilataa! Irroita sähköpotkulauta laturista mahdollisimman pian laturin valon muuttuttua vihreäksi eli kun lataus on valmis. Litiumakun ylilataaminen vähentää akun elinikää ja voi aiheuttaa turvallisuusriskejä. Käytä ajastinta, jotta suurin piirtein tiedät missä ajan suhteen mennään. Varman päälle pelattaessa: valvo lataamista, äläkä jätä oikeastaan mitään akkukäyttöistä laitetta ilman valvontaa latautumaan.
- Laturin tulee olla ehjä. Älä käytä rikkinäistä laturia, joka näyttää vaurioituneelta, toimii epävarmasti tai jonka johto tai liittimet ovat vaurioituneet. Se voi olla turvallisuusriski.
- Käytä ainoastaan sähköpotkulaudan mukana tullutta tai vastaavaa korkea laatuista laturia.
- Lataa akku kun se on jäähtynyt. Ajon jälkeen odota hetki ennen latauksen aloittamista.
- Lataa uusi litiumakku aina täyteen ennen ensimmäistä ajoa tai käyttöä.
- Vältä niin sanottuja ”pikalatauksia”, lyhyitä latauksia. Pikalataukset lyhentävät akun elinikää ja syövät akun tehoa. Akun elinikä voidaan myös arvioida latauksien määrässä.
- Paras tapa on ladata akku juuri ennen ajoa. Ja optimi alue on 20/80 sääntö. Ei alle 20% eikä yli 80%. Tai ainakin vältä alle 20% ja sitä, että pidät akkua pidempiä aikoja seisonnassa 100%.
Yllä olevat ovat ohjearvoja. Monikaan ei niitä syystä tai toisesta pysty noudattamaan. Tee se mihin pystyt. Periaatteessa terveen järjen käyttäminen on akkujen käytön suhteen aina suositeltavaa. Korkea laatuiset akut kestävät varsin hyvin käyttöä, mutta kosteuden ja tiputtelun suhteen tulee aina olla varovainen. Haluamme, että sinulla menee kaikki hyvin. Emme saarnaa tai kiellä. Kaikella kunnioituksella kokemuksemme pohjalta.